3. joulukuuta 2016

Luukku 3: 10 ideaa elämyslahjoihin

Kuva täältä


Lahjojen ei aina tarvitse olla jotain tavaroita, vaan myös erilaiset elämyslahjat ovat hyviä lahjaideoita. Sen lisäksi, että lahjan saaja saa mukavaa tekemistä, näissä lahjoissa on myös usein se hyvä puoli, että lahjan antajakin saattaa päästä nauttimaan lahjasta! ;)

Näiden lahjaideoiden hinnat pyörivät suunnilleen välillä 2-50€ ja yritin keksiä mahdollisimman erilaisia ideoita, jotta tästä löytyisi vähän jokaiselle jotakin. Läheskään kaikki aktiviteetit eivät sovi kaikkiin vuodenaikoihin, mutta kyllähän jonkun kesäisemmänkin lahjan voi antaa jouluna, onpahan sitten jo jotain suunnitelmia kesäksi!  Jos muuten saat näistä jonkun hyvän lahjaidean esimerkiksi kaverille, mutta se on liian kallis, voin antaa vinkin: Anna yhdistetty joulu- ja synttärilahja, tai vaikka kahden vuoden joululahja. Itse esimerkiksi annoin kaverille joululahjaksi paketin, jonka sisällä oli paketti, jonka sisällä oli paketti, jonka sisällä oli paketti, jossa oli kirjeessä lupaus siitä, että annan hänelle vähän paremman synttärilahjan. Keväällä sitten annoin hänelle synttärilahjaksi huvipuistorannekkeen, ja kesällä vietettiin päivä Lintsillä.

lahjaideoita

1. Seikkailupuisto
Olen itse käynyt seikkailupuistossa kiipeilemässä muutaman kerran ja voin suositella! Ainakin ajatukset saa muutamaksi tunniksi keskitettyä vain siihen radan suorittamiseen, kiipeily tuntuu varmasti lihaksissa vielä pari päivää, eli liikuntaakin tulee harrastettua ja onhan se nyt vähän erilaista ajanvietettä. Seikkailupuistoja löytyy ympäri Suomea ja ainakin useimpiin niistä pystyy myös ostamaan lahjakortin.

2. Leffaliput
Erittäin suosittu idea, mutta varmasti toimiva lahja melkeinpä kaikille. Tämänkin voi toteuttaa joko ihan vain lupauksena tai ainakin Finnkinoon myydään myös käteviä lahjalippuja.

3. Issikkavaellus
Tai miksei vaellusratsastus muillakin kuin islanninhevosilla, mutta kyllähän issikat ovat parhaita vaellusratsuja ;) Ratsastus ei ole helppoa, mutta issikkavaellukselle voi mennä ilman minkäänlaista kokemusta (jos retki on siis tarkoitettu myös aloittelijoille), kokeneet vaellushevoset osaavat kyllä mennä jonossa muiden mukana. Toki issikkaretki on hieno kokemus myös ratsastuksen harrastajille, upeissa metsämaisemissa tölttäily on ihan erilaista kuin kouluvääntö kentällä. Usein, jos ryhmässä on sekä aloittelijoita että kokeneempia, niin vaelluksilla jakaannutaan jossain kohtaa kahteen ryhmään (jolloin kokeneemmat pääsevät laukkaamaan ja aloittelijoille on vähän rauhallisempaa menoa), joten tämä sopii lahjaksi, vaikka ratsastuskokemuksessa olisi eroja. Hyviä talleja voi googlettamisen lisäksi etsiä SRL:n tallihakurin avulla.

IMG_8265_edited

4. Onnibus-liput jonnekin
Tai miksei vaikka junaliput, tavalliset bussiliput tai vaikka lentoliput, mutta Onnibus on halpa. Katso, mihin kaupunkiin ja takaisin pääsisitte kätevästi Onnibussilla ja tutustukaa siihen kaupunkiin. Voit sisällyttää lahjaan myös ohjelman kohteessa tai voitte viettää päivän extempore-meiningillä ilman sen suurempia suunnitelmia. Pieni maisemanvaihdos tekee joka tapauksessa hyvää! Jos et osaa/halua/pysty yksin päättämään kaupunkia ja ajankohtaa, kirjoita lapuille mahdollisia kohdekaupunkeja ja anna lahjansaajan "valita" kohdekaupunki hatusta nostamalla.

5. Keilailu
Keilailu on yllättävän hauskaa ajanvietettä, ja varsinkin jos porukkaan ottaa useamman ihmisen, ei hintakaan ole päätä huimaava. Jos haluat jotain vähän erilaista, niin hohtokeilaus on hyvä vaihtoehto!

DSC_0152_edited

6. Huvipuisto
Linnanmäki, PowerPark, Tykkimäki, Särkänniemi vai Funpark? Tai perinteisille huvipuistoille hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Serena, Jukupark ja Visulahti. Tai päivä tivolissa? Huvipuistoihinkin pystyy ostamaan lahjarannekkeita etukäteen. En tästä osaa selittää sen enempää, kyllähän kaikki tietävät, että huvipuistopäivä on mahtava lahjaidea!

7. Ravintolaan
No, kaikki tarvitsevat ruokaa, joten lahja sopii kaikille. Kaverille voit luvata mäkkiaterian shoppailureissun yhteydessä tai puolisolle illallisen hienossa ravintolassa. Tai miten olisi brunssi?

8. Kylpyläpäivä
Viikonloppu, päivä tai edes pari tuntia kylpylässä kelpaisi varmasti itse kullekin piristykseksi arjen keskelle. Myös kylpylöihin pystyy ostamaan lahjakortteja.

Kuva täältä



9.  Melontaretki
Kävin itse viime kesänä kokeilemassa melontaa ja sen jälkeen on kyllä tehnyt mieli mennä uudestaan! Kajakilla melominen on periaatteessa todella helppoa (ja hyvää liikuntaa!) eikä sitä kajakkia ihan helpolla saa kaatumaankaan. Itse en välttämättä suosittelisi kajakkien vuokrausta, jos kellään mukaan lähtevällä ei ole entuudestaan kokemusta melonnasta. Monet paikat järjestävät retkiä tilauksesta, mutta sellaiset tulevat aika kalliiksi pienemmille, 1-3 henkilön ryhmille. Me käytiin Ainon kanssa Helsingissä Vuosaaren melontakeskuksessa parin tunnin Tutustu melontaan -retkellä (tää oli itse asiassa mun joulu- ja synttärilahja Ainolle) ja se oli ihan täydellinen (ja edullinen) retki meille aloittelijoille, suosittelen! Kumma kyllä, en löytänyt mistään muualta Suomesta samanlaisia retkiä järjestäviä yrityksiä.

10. Suppailu
Itse en ole kokeillut suppailua, mutta mieli kyllä tekisi! Lautojen vuokrausta, opastettuja retkiä sekä lyhyitä alkeiskursseja näyttää löytyvän hyvin ympäri maata.

Saitko näistä jonkun hyvän lahjaidean? Olisiko sulla vinkata vielä lisää hyviä ideoita elämyslahjoihin?

18 kommenttia:

  1. Monta kivaa ideaa mitä voisi antaa. Ei ole enää pitkä aika päättä, joten ovat todella tarpeseen nämä ideat. :D

    VastaaPoista
  2. Toi issikkavaellus olisi kyllä unelma!♥ Okei mikä tahansa noista kyllä kelpaisi, mutta olisi aikas jees päästä verestämään unholaan jääneitä ratsastustaitoja!:') Tässä tuli kyllä todella hyviä lahjaideoita, I like! :) Joku benjihyppy vois olla hyvä lahja jollekin hurjapäälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaisi kyllä itsellenikin issikkavaellus milloin vain, perus ratsastustunneilla kun ei paljon maastoilla... :/ Ja hei hyvä idea! :)

      Poista
  3. Kivoja ideoita ja kiva että kerroit ne heti tähän joulukuun alkuun. :) Jää aikaa vielä hioa kavereitten ja siskojen lahjaideoita.;)
    ig:mmmeisiii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait jotain ideoita! Tosiaan ajattelin tarkoituksella laittaa kaikki lahjavinkit heti ensimmäisenä, että niitä ehtisi sitten mahdollisesti toteuttamaankin :)

      Poista
  4. Tässä oli kyllä tosi kivoja ja vähän erilaisia lahjavinkkejä! :) Itse ilahtuisin kyllä mistä tahansa näistä, mutta varsinkin leffaliput kelpaisivat nyt kun tuntuu että viime kerrasta kun leffassa on tullut käytyä on jo niin pitkä aika...
    http://jennyjmoments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! Itsellenikin kyllä kelpaisi lahjaksi mikä vaan näistä ideoista... :D

      Poista
  5. Oon ihan super innoissani tästä sun joulukalenterista, kun nää kolme ensimmäistä luukkua on ollut jo niin mahtavia ja ennen kaikkea hyödyllisiä! Tästäkin postauksesta sain niin hyviä vinkkejä, etten malta odottaa niiden toteuttamista. :D Ja issikkavaellus... Oih, täytyypä taas ensi kesänä varata vaellus. <3 Arvontaan: lauriina.lehtonen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin on tästä kalenterista yhtä innoissaan kuin minä... :D Kaikkea ihan mahtavaa on vielä tulossa! ;)

      Poista
  6. Tosi hyviä vinkkejä, menee harkintaan ainakin tuo keilailu :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Olipas ihana postaus! :-) Nykyään mulla on ollut vähän vaikeuksia keksiä lahjoja ja juuri tämmöiset elämyslahjat kiinnostaisi kovastikin, joten tämä postaus oli jees!

    http://ownplacee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa jos tästä oli jotain apua lahjojen keksimiseen! :)

      Poista
  8. Tuosta listasta puuttuu escape roomit, lahjakortti pakopeliin on myös hauska idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs tullutkaan itselleni mieleen, kun en ole sellaista itse koskaan päässyt kokeilemaan. Kiitos hyvästä ideasta! :)

      Poista
  9. Moikka!

    Tosi hyvä postaus! <3 Esittelin tän just mun blogissa (linkkaa jouluinen postauksesi)!

    Ihanaa joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiitos paljon postauksen jakamisesta! Hyvää joulua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.