8. toukokuuta 2016

Keväinen suo

IMG_3981_edited

IMG_3908_edited

PicMonkey Collage

IMG_3934_edited

IMG_3959_edited

IMG_3892_edited

PicMonkey Collage1

IMG_3864_edited

IMG_3976_edited

IMG_3989_edited

PicMonkey Collage2

IMG_4236_edited

IMG_4194_edited

IMG_4210_edited

IMG_4162_edited

IMG_4094_edited

Keväinen suo on oikeastaan yllättävänkin hieno. Ötököitä ei ole haitaksi asti, ihmisiäkään ei ole mitenkään liikaa (oikeastaan en tavannut yhtäkään vastaantulijaa kummallakaan reissulla) ja tasainen vedenpinta näyttää tosi kivalta. Tulviminen ei tosin siinä vaiheessa ollut hauskaa, kun pitkospuut olivat 20cm veden alla ja siten katkaisivat koko kulkureitin… Kasvillisuuskaan ei tietenkään ole ihan niin vihreää kuin kesällä, mutta onpahan vähän erilaisen näköistä. Kuitenkin, kun noihin positiivisiin asioihin vielä lisätään ihanan lämmin ja aurinkoinen sää, niin mun oli ensimmäisen suoreissun jälkeen pakko päästä käymään myös toisella suolla! Aika ja paikka siis vaihtuvat tuon kuvan kohdalla, jossa näkyy ihmisiä. Lisäksi ostettiin vielä mulle pitkään kaivatut vaelluskengät, nyt on hyvä lähteä vähän pidemmillekin kuvausreissuille!

Yksi juttu mua jäi kuitenkin häiritsemään; kuinka paljon mielenkiintoisempia nämä jotkut kuvat olisivatkaan, jos niissä olisi ihmisiä ja sitäkin enemmän se, että joskus joku kuvaajakaveri olisi kiva. Sellaiset kaverit ovat nimittäin vähän harvassa... Tykkään kyllä kuvata ihan yksinkin ja olenkin melko tyytyväinen tuon ensimmäisen osion kuviin, sillä sain ihan rauhassa kuvailla pari tuntia ja kykkiä samassa paikassa vartin. Yksin keskellä metsää on kuitenkin joskus vähän jännää ja olisihan se seura muutenkin ihan mukavaa. Jos kuitenkin olen joidenkin ei-valokuvaavien ihmisten kanssa jossain, eivät he tietenkään jaksa odottaa minua niin pitkään, eivätkä kuvatkaan sitten välttämättä onnistu niin hyvin. Jos siellä jossain siis on joku suunnilleen samanikäinen, innokas luontokuvaaja ja hyvä tyyppi, joka kamppailee näiden samojen ongelmien kanssa, niin ottakee yhteyttä! :D

15 kommenttia:

  1. Hah, mulla kans ongelmana ettei ketään huvita odottaa kun otan kuvia :D Hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, laita viestiä, jos tarvitset kuvausseuraa jossain täällä Etelämmässä :D Kiitos! :)

      Poista
  2. Todella kivoja kuvia jälleen :) Et muuten ole ainut jolla on sama ongelma. Kavereita tulee kyllä kuvattaviksi, mutta siihen se sitten loppuu. Eli jos 13 vuotias ei ole liian nuori täällä voisi olla yksi mahdollinen kuvauskaveri noin 30min päässä, joka voisi tulla ihan Orimattilaan.

    https://polkuapitkineteenpain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Eihän 13-vuotias mitenkään liian nuori ole. Ihan täällä Orimatillassa ei ehkä kauheasti ihmeellistä kuvattavaa ole, ainakaan sellaista, mitä en olisi jo kuvannut moneen kertaan (tietääkseni ainakaan). Mutta jos joku retki jonnekin päin kiinnostelee, nii laita ihmeessä mulle vaikka sähköpostilla viestiä (osoite löytyy tuolta sivupalkista) :)

      Poista
  3. Vautsi! Varsinkin noi kuvat, missä puut heijastuu veden pintaan on mageita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Itsekin tykkään varsinkin tuosta viimeisestä kuvasta, kun puut heijastuu niin jännästi :)

      Poista
  4. Vau miten hienoja kuvia! Itsellä täysin sama ongelma. Blogini tosin sisältää paljon muutakin kuin luontokuvia ja etenkin asukuvia on aika hankala ottaa yksin :D Asustelen Lahdessa ja blogistani löytyy muun muassa sähköpostini, jos tarvitset kuvausseuraa! :)

    kaisa-andrea.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Meidän Lahden alueen kuvaajien pitää selvästi järjestää yhteinen kuvauspäivä! Tosi kauniita kuvia, onko nää ihan Orimattilasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen voisi kyllä olla kiva, varsinkin jos teitä vielä ilmestyy lisää jostain :D
      Kiitti! Ensimmäiset kuvat ovat Orimattilan Mieliäissuolta ja nuo toiset sitten Lahden Linnaistensuolta :)

      Poista
  6. Ihania kuvia! Sillä suolla, jossa olen itse käynyt, ei ole pitkospuita ja pystyssä pysyminenkin on välillä taiteilua ("ehkä toi kohta ei petä jalkojen alla" :-D)

    Haha, toi muiden odottaminen on kyllä ongelma. Ainakin lomamatkoilla muu perhe tylsistyy, kun jostain yhdestä spotissa alkaa ottamaan pitkään ja hartaasti kuvia! Muuten kuvaankin yleensä yksin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eikä, tuollaisella suolla ei ehkä ole ihan niin kiva kävellä keväällä... :D

      Lomamatkoilla onkin vielä vähän vaikeampi kuin muuten, kun ei niin vain edes voi pyytää ketään kaveria, eikä ihan yksin huvita tuntemattomassa paikassa seikkailla. Harmi, että asutaan vähän kaukana toisistamme, mutta jos nyt kuvausseurakin jossain vaiheessa kelpaa, niin laita ihmeessä viestiä, niin voitaisiin vaikka sopia joku retki? :)

      Poista
  7. Upeita kuvia! Oot hirmu hyvä kuvaamaan :-D wow!

    https://aliisla.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.